Tänään jatkuu Kertun tarina. Jihuu! <3

NIMEÄMÄTÖN TARINA

Luku 2

No mutta nyt itse tarinaan.

Hei olen 12-vuotias nuori tyttö. Nimeni on Jane Elizabeth Christine Golding. Asun kaupungissa nimeltä Sandstone. Asumme korkealla kukkulalla jossa on paljon puita, kukkia ja eläimiä. Rakastan elämääni siellä. Kotimme on kaksikerroksisessa puutönössä. Äitini kuoli, kun olin 5-vuotias pikkulapsi. Minulle ei oikein ole vieläkään selvinnyt miksi, mutta en ole kysynytkään. Olen vain tutkinut äidin vanhoja salaisia päiväkirjoja, kirjeitä ja asiakirjoja. Olen saanut sen selville, että äidillä oli tosi paha olla ja tahtoi pois. Olen kyllä harkinnut kysyväni isältä, mutta äidin kuolema on hänelle niin herkkä asia. Ainiin minulla on myös kaksi pikkusiskoa. Kummatkin ovat 5-vuotiaita kaksosia. He kiusaavat minua siitä, kun minulla on niin paljon pisamia. Ja kaiken hyvän lisäksi MEILLÄ ON YHTEINEN HUONE! Rakastan kaupungin kuumilla kaduilla kävelyä. Se on niin rentouttavaa. Kaupungissamme ei ole vielä tutustuttu autoihin, joten kaduilla on mahdotonta välttää hevosia ja poneja jotka raahaavat puukärryjä täynnä ruokaa, työvälineitä ja tavaroita. Kaduilla kantautuu nenään ihana tuoreen leivän ja muidenkin leivosten tuoksu. Tuhlaan rahojani ihanille pikkukojuille, jossa myydään kaikkea ihanaa krääsää. 

Kuu nousee

Luku 4

Istun koulun pihan penkillä ja tuijotan portteja. Ystäväni ovat myöhässä normaalista aikataulustaan, mikä sai minut huolestumaan. Pomppasin ylös nähdessäni tutun bruneten kävelevän porteista sisään.

Kävelen Hadian ja Ilyasin kanssa koulun pihaan. Yritän karistaa huolet mielestäni, tuloksetta. Yhtäkkiä tunnen kuristuvani samalla kun joku kaataa minut selkä edellä maahan. ”Auts!” huusin enemmän säikähdyksestä kuin kivusta, ja käännyn katsomaan poikaystävääni. ”Moi Darcey”. ”Moooi!!” hän huusi, selvästi iloissaan. Hymyilen tälle. Nousemme ylös ja kävelemme sisälle, samalla kun Ilyas läpsii naurukuolemaa tekevää Hadiaa. Emme välitä tuijottavista ihmisistä, sillä olemmehan yhdessä.

”Moi tyypit” kuulimme, kun pääsimme luokkaan. ”Hei Pris” sanoimme ja istuimme paikoillemme. Opettaja hiipii Prisin taakse, ja me kurtistamme kulmia tietäen mitä on luvassa. ”Prosper, kipitähän paikallesi!” Hän kajauttaa ilmoille, yrittämättä piilotella voitonriemuaan. Pris ei tykkää oikeasta nimestään. ´Sen takia että se kuulostaa joltain mausteelta´ muistan hänen sanoneen. Pris oli kerran yllättänyt opetajan varastosta laulamasta Sibeliuksen viidennettä sinfoniaa, tai jotain sinne päin. Sanomatta menee, että ope veti herneen nenään ja on kantanut kaunaa siitä lähtien.

Pris käveli paloautonpunaisena istumaan pulpettiinsa. Hän oli tosi äitimäinen henkilö, ja tosi hyvä koulussa, joten tämä ilmeisesti ´syöksi hänet ikuiseen häpeään´. Ihan naurettavaa, jos kaikilta muilta kysytään.

Kuu nousee

Luku 3

Kello oli seitsemän aamulla, kun Lontoon kadut olivat täyttyneet kiireisistä ihmisistä, joilla kaikilla tuntui olevan paikka minne mennä. Kadun kulmalla eräs tuiki tavallinen ohikulkija loi arvostelevia katseita vanhaan rapistuneeseen kerrostaloon. Yksi kerrostalon asukkaista ei tosin siitä välittänyt.

Shaelyn istui parvekkeella juomassa aamukahviaan ja katsellen taivaalla lentäviä lintuja. Tänään olisi työnhaku kahvilaan, johon tämä neiti oli jo menettänyt toivonsa. Hän oli jo saanut potkut niin monesta työstä, että häntä ei enää kiinnostanut miten se menisi. Siitä huolimatta hän piti yllään sitä samaa positiivista hymyä, mitä aina ennenkin, siitä lähtien kun hän tapasi ystävänsä. Puhelin soi, ja hän juoksi parvekkeeltaan, hänen parvekkeeltaan, olohuoneeseen. Hän painoi facetime-puhelun päälle ja hymy hänen naamallaan leveni entisestään. ´Heido Justy! Mitä kuuluu?´. ´Moi Shaelyn, miulle kuuluu hyvää, entäs sie?´. ´Ihan ok, kiitti kun kysyit. Oliks sul jotain kerrottavaa? Siulla on taas sellanen jännittynyt ilme´. ´No ei oikeestaan, halusin vaan jutella, ja siulla on muuten tosi kauniit hiukset´. ´Kiitti hei kun huomasit!´. Hän sanoi,  haroen räikeänsinisiä lyheksileikattuja hiuksiaan.

Nuoret jäävät juttelemaan, joka saa Shaelynin unohtamaan ajankulun kokonaan. ´Hei Shaelyn, eiks sun työhaastattelu ala ihan just?´ Ai niin, sekin vielä, ettäs uskaltaa häiritä hänen ja Justyn tärkeää keskustelua. Hän hyvästeli ystävänsä, ja vilkutti vielä kämppäkaverilleen ennen kuin juoksi ulos ennestäänkin täydelle kadulle.

Milan tarinasarja jatkuu! :)

Kuu nousee

Luku 2

Eräässä rivitaloasunnossa keskustassa keski-ikäinen rouva juoksenteli kiireisenä ympäri taloa herättelemässä lapsiaan. Hän pamautti tyttärensä huoneen oven auki. ´Hadia, käy herättämässä Ilyas, te lapsoset olette pian myöhässä!´, hän kajautti ja syöksyi alakertaan pakkaamaan eväitä kaikille kahdelletoista lapselleen. Hadia kirosi äidin herätystapaa, ja nousi ylös katsoakseen kelloa. Hadia on yksi niistä lapsista, joka ei jaksa välittää koulusta tippaakaan. Hän nousi ylös, vaihtoi vaatteet ja käveli veljensä huoneen ovelle. Hän avasi oven hitaasti auki ja katsoi virnistäen puoliksi sängystä pudonnutta veljeään. ´Herää unikeko nyt on kouluaaa!!´, hän huusi ja hyppäsi veljensä sängylle, mikä sai Ilyasin putoamaan siltä kokonaan. ´Aaargh, lopeta tommoset herätykset Dino!´, Ilyas karjaisi. Hän oli mielestään keksinyt oikein osuvan lempinimen isosiskolleen. ´Me ollaan myöhässä, Kuusipuu!´. Hän huusi, ja juoksi veljeään odottamatta alakertaan. Ilyas nousi nopeasti sängystään ja vaihtoi vaatteet.

 Hän juoksi siskonsa perässä alakertaan ja istui aamiaispöytään, missä muut hänen sisaruksensa jo kävivät kiivasta ruokasotaa samalla kun hänen äitinsä yritti huutaa heitä kaikkia rauhoittumaan. Sen jälkeen kun hänen äitinsä oli passittanut kaikki syömään eri huoneisiin, Ilyas ja Hadia pesivät hampaat ja juoksivat nopeasti ystävänsä talolle. Hadia näytti, kuin hän valmistautuisi suorittamaan jonkinlaista rituaalia samalla kun Ilyas katseli hänen laittavan kiviä rinkiin asvaltille. He molemmat kääntyvät katsomaan ulko-ovea, kun eräs tuttu kasvo astui ulos ovesta. ´Moi Alpha!´ huutavat sisarukset yhteen ääneen. Tämä sai pojan hyppäämään taaksepäin hieman. ´Moi´, Alpha sanoo, ja kolmikko lähtee kävelemään kohti St. James Academya.

Myös toinen Tuvalla ahkera kävijä, ihana Kerttu intoutui tänään aloittamaan oman tarinasarjansa. Tässä ensimmäinen osa hänen tarinastaan. Jäämme innolla odottamaan jatkoa! :)

NIMEÄMÄTÖN TARINA

Luku 1

Olipa kerran taikametsä. Metsä sisälsi kimaltelevan joen ja järven ja suuren kauniin vesiputouksen. Lisäksi siellä on paljon puita. Yhden metsän korkeimman ja paksuimman, jopa kauneimman puun latvassa oli linnunpesä, mutta ei mikään normaalin kokoinen. Pesässä asusti suuri lintu jota kutsuttiin Pihlajaksi. Lintu sai nimensä siitä, kun linnun kauniissa, punertavissa siivissä kasvoi pihlajanmarjoja. Linnun siivissä kasvavat marjat toivat, tai ainakin uskottiin tuovan, onnea ja parantavan minkä tahansa sairauden. Kerrottiin, että eräs 37-vuotias nainen sairasti keuhkosyöpää. Lisäksi hänen uskottiin elävän enää noin vuoden ajan sairautensa takia. Naisen aviomies sai saalistettua Pihlajan siivistä marjan, jonka toi naiselle. Nainen parantui kolmessa päivässä, kun söi kaksi pihlajanmarjaa, jotka olivat Pihlajan siivistä. Tarinoiden mukaan nainen kuoli vasta noin 80-vuotiaana...

Heippa blogin lukija! Blogimme on viettänyt vähän hiljaiseloa viime aikoina, mutta heräilee taas uuteen kevääseen. Tuvan ahkera kävijä, ihana Mila, aloitti tänään uuden tarinasarjan, jonka ensimmäinen osa tässä. Lisää on siis tulossa! Nautinnollisia lukuhetkiä! :)

Kuu nousee

Luku 1

Oli kaunis kevätilta, ja Herefordin kadut olivat jo tyhjentyneet. Vain pari naista istui rupattelemassa bussipysäkillä, ja eräs pariskunta nojasi vasta sinne muuttaneen baarin seinään. Vuodenajasta huolimatta kuu hehkui aavemaisen kirkkaalla yötaivaalla, kaikkien tähtien seassa. Pienellä niityllä kylän laidalla oli vanha puutalo, jonka ikkunoista loistivat valot.

 Nuori neljätoistavuotias istui sängyllään ja kuunteli vanhempien ja tohtorin keskustelua. Vihdoinkin hän kuuli oven sulkeutuvan ja pomppasi sängyltään, juosten ikkunan luokse ja katsoen vanhan valkotakkisen miehen katoavan hiljalleen pimeyteen. ”Alpha, kultaseni.” Hän näki äitinsä nojaavan ovea vasten. ”Jos se ei koske hakemusta en halua kuulla”, teini sanoi, yrittäen kuulostaa kovalta, mutta todellisuudessa ei vain halunnut kuulla äidin sanoja. Cassie piti tauon puheessaan ennen kuin kertoi uutisensa. ”Muista, että minä ja isäsi tuemme ja autamme sinua, joten toivottavasti et ota tätä pahasti.” Alpha pidätti hengitystään. ”Tohtori kävi tuomassa diagnoosin. Sinulla on todettu syklotymia. Se ei ole vaarallinen, mutta siihen on lääkitys ja opintojesi takia suosittelen ottamaan sen.” Hän katselee teinin kävelevän huoneen toiseen päähän ja lysähtävän huonosti pedatulle sängylle. Cassie aikoi lohduttaa häntä, mutta itsepäinen Alpha oli tehnyt selväksi, että hän ei hyväksy vanhempiensa apua ja varmistettuaan, että hänen poikansa näytti hyvinvoivalta, poistui hitaasti huoneesta.

Alpha makasi sängyllään, tuijottaen kattoa. Hän tunsi ylireagoivansa, mutta ei pystynyt estämään kyynelten purkausta. Totta kai hän kertoisi kaikille, mutta miten? Ei aavistustakaan. Hänen vanhempansa varmaankin kertoisivat sukulaisille, ja onneksi tekisivätkin. Darcylle kertominen olisi vaikeinta, mutta hän varmasti suuttuisi, jos hänen poikaystävänsä sijaan hänen vanhempansa tai joku hänen kavereistaan välittäisi tiedon. Jästipää Alpha painoi päänsä tyynyä vasten ja ajatteli huomista koulupäivää, pakkohan kavereiden olisi tietää. 1.00, näytti kello, kun hän viimein nukahti syvään ja levottomaan uneen. Oven toisella puolella pöydän ääressä istui huolestunut äiti ja järkyttynyt isä.

 7.00, herätys soi, ja poika nousi ylös, vain nähdäkseen peilistä mahtavan aamutukkansa, joka melkein sai hänet muistuttamaan Frozenin Annaa. Alpha kelasi eilisen tapahtumia päässään, kunnes havahtui todellisuuteen...